Ilta-Rastila

Suunnistuskisoihin ilmoittautuminen ajoittuu usein ensimmäisen ilmoittautumisportaan läheisyyteen, mutta koskaan en ole todistanut vastaavaa viime hetken vyöryä. Koska osallistujia D40-sarjassa oli niukasti, mietin itse D21-sarjaan menemistä: hyvässä tapauksessa voisi saada kiritystä ja toisinaan myös tuntuu, että yleisen sarjan radat ovat teknisemmät.  Noin päivä ennen deadlinea yksi kovatasoisempi kisailija ilmoittautui D40-sarjaan mikä sai muuttamaan omat suunnitelmat. Seuraavana iltana muutama muukin oli ehtinyt toimimaan ja ihan loppuillasta osallistujia oli yhtäkkiä 12: pari SM-mitalistia, 6 top15-sijoille yltänyttä ja tuttu Stadisprintistä, joka onnistui molemmissa kisoissa ottamaan minut kiinni ja toi hieman ryhtiä omaan tekemiseen. Törmäsin häneen parkkipaikalla ja sain kuulla, että hän oli SM-sprintissä kaatunut ja loukannut polvensa.  Radat noudattivat jälleen tuttua logiikkaa: aamupäivällä juoksukilpailu ja iltapäivällä astetta teknisempi rata. Ainoastaan H21-sarja...

Päädyin tänä kesänä antaa erityisen panokseni lajille, jossa selvästikin kaivattaisiin uusia tekijöitä: pyöräsuunnistukselle. Arvelin, että eroni kärkeen on varmaankin luokkaa puolisen tuntia: ainakin Rajamäen Rykmentin Solttilannummen rasteilla ero oli lähes 45min, toki vertailukohtana oli sittemmin SM-keskimatkalla melkein plakettisijalle yltänyt H21-sarjalainen. Ajattelin, että minä ainakin osaltani voin madaltaa muiden kynnystä osallistua.  Uudenmaan aluemestaruuskisat järjestettiin tänä vuonna Nummelassa, jossa tuli kerran viime vuonna käytyä kuntorasteilla. Aamulla sprintti ja iltapäivällä keskimatka. Tulin kisapaikalle hyvissä ajoin, mutta hieman jännitystä toi, että jouduin suunnistamaan itse paikalle ( tie lähtöön on merkitty jalkasuunnistuksessa ). Seurakaveri oli kuulemma onnistunut pummaamaan jo tässä kohtaa seuratessaan toista kilpailijaa. Lähtöpaikalla oli Pihkaniska, joka oli kokeilemassa lajia ihan ensimmäistä kertaa sekä hallitseva Suomen mestari omassa ikäsarjassa...

Tänä kesänä rastiviikot jäivät välistä kaukaisen sijaintinsa takia, mutta mieltä virkistävät myös kotiseudun ulkopuoliset kuntorastit.  Olen yli 10v käynyt Mäntän kuvataideviikoilla, josta on tullut lapsen saamisen jälkeen monipäiväinen reissu. Optimiaikataulu olisi ma-ke, jolloin maanantaina voisi mennä savusaunaan Purnussa, tiistaina Mäntän Seudun Eräpirkkojen kuntorasteille ja keskiviikkona Keuruun Kisailijoiden rasteille. Myöskin Serlachiuksen taidesauna on tiistaista torstaihin heinäkuussa. Tänä vuonna kuitenkin ystäväperheen aikataulu ajoitti vierailun viikonlopulle.  Onnekseni Keuruulla on nykyään ke-la omatoimirastit. Kotisivuilta oli kuitenkin haastavaa saada tietoa mistä kartat saa, mutta lopulta selvisi että lähdössä on puihin solmitut postilaatikot ( nyt kotisivuilla onkin selkeämpi maininta postilaatikoista, itse jouduin laittamaan tekstiviestin asiasta ja sain lisäksi sähköpostiini seudulta toisen yleiskartan kun ehdin tiedustelemaan pdf-karttaa palautelomakkeen ...

 Alan olla jo siinä kohtaa suunnistusuraani, että huomio kiinnittyy yhä enemmän ratamestarityöskentelyyn. Karjaa-rasteilla maasto sai monelta kiitoksia ja ainakin itselle suunnistus meni nautiskelun puolelle huolimatta helteestä ja flunssan hännän heikentämästä suorituskyvystä.  Koko ikänsä lajia harrastanut voinee tykätä astetta kovemmassa haastetasosta, jota nähtiin samana päivänä Esi-Jukolassa. Itse taas nautin, että sään ohella ei tarvinnut liikaa hikoilla mihin kohtaan rinnettä joku yksittäinen kivi on piilotettu.  Livelox Useimmille rasteista oli selkeät ohjaavat kohteet ja lähinnä ykkösrastin paikkaa joutui hakemaan enemmän kompassilla. Vaikka suoritus tuntui mukavan hallitulta, jälkikäteen katsoen ensimmäinen pitkä rastiväli 2-3 oli tarpeettoman mutkainen: alussa olin lähdössä suorempaan, mutta päädyinkin tielle ja sen jälkeen vähän liikaakin pyrin välttämään turhaa nousua mikä teki kulmista rastiviivan suuntaan liian teräviksi.  Oli suorastaan yllätys, ...

Nyt on sitten tapahtuma lusittu ja seuraa jatko-osa ennakkospekukaatioiden jälkeen. Voittiko Outi vai algoritmi?  Tein hotellivarauksen perjantaille Jokipuiston hotelliin, joka oli täynnä huippusuunnistajia: parkkipaikalle ajaessa bongasin Tuomas Heikkilän ja väkeä oli mm Paimion rastista ja Järla Orienteeringista. Hiljaa vakoilin miten tosiurheilijat valmistautuvat yhteen vuoden päätapahtumista. Yksi käytävä oli täynnä kuivuvia suunnistuskenkiä ja saimme pojan kanssa olla rauhassa naisten saunavuorolla. Mietin, että ulkoporeamme voi tosiaan olla riski hygienian puolesta, sillä taso tuskin vastaa uimahallia. Itselle toki olisi kelvannut kylpeä siellä Helsingin suunnistajien ykkösjoukkueen jäljiltä: ehkä altaasta voisi saada mikrobeja, jotka boostaisivat kestävyyskunnon uusiin lukemiin. Ikävä kyllä naistenvuoro oli ensin ja vasta lopussa vuorolle uskaltautui muutama naissuunnistaja. Kiinnitin huomiota, että useampi nainen kävi lyhyellä noin 10-15min lenkillä. Pohdin, että tähän...

Jälleen usean suunnistajan vuoden kohokohta on edessä. Itse en aikaisemmin ole ollut erityisen innokas osallistumaan Jukolan tai Venlojen Viestiin ( jotkut suunnistavat lähinnä päästäkseen osallistumaan, itse taas olen aina nauttinut tavallisista kuntorasteista ). Mutta jos mainostaa harrastustaan somessa, väistämättä joku maanittelee sinut joukkueeseensa. Nyt aktivoiduttuani suunnistusseurassa tapahtuma kuuluu jotenkin vahvemmin asiaan.  Käytyäni aktiivisemmin kisoissa on kertynyt  paremmin näkemystä mikä olisi itselle hyvä vauhti ja sijoitus Venlojen Viestissä. Samoin on hauskaa katsoa millaisia valintoja muut seurat ovat tehneet joukkueisiinsa. Penkkiurheiltavaa siis riittää myös kärkikamppailun ulkopuolella. Itse ihmettelen mm miksi Venlojen Viestissä Espoon Akilleksen pari kovinta ikäsarjojen suunnistajaa on laitettu seuran kakkosjoukkueeseen: ei ykkönen ainakaan mikään nuorisojoukkue ole. Toisaalta  vaihtoaikaennusteen mukaan ykkösjoukkueen pitäisi tulla aikaisemmi...

Luin Laura Pörstin Antiliikkujan, joka avasi sosiologista näkökulmaa liikkumiseen liikuntaa harrastamattoman ihmisen näkökulmasta. Olen pitkään miettinyt, miksi juuri kuntosali on ottanut "oikean liikunnan" aseman. Kirja valistaa meitä, että 90-luvulla terveyden näkökulma on yleistynyt mm talouspoliittisista syistä, joka lienee muuttanut liikunnan painopistettä hauskanpidosta ja urheilusta kuntoilun suuntaan. Samalla hän pohtii minkälaisia näkymättömiä esteitä voi olla, että ihmiset eivät hakeudu liikunnan pariin. Näkisin, että tätä voisi tehokkaammin käsitellä enemmän tutkimustiedon kuin henkilökohtaisen kokemuksen kautta: kirjailijan kokemus alkaa varsinkin kirjan loppupuolella tuntumaan yhä enemmän uhriutumiselta kun hän kertoo kävelleensä tuntien lenkkejä puolison kanssa ennen lasten saamista ja pyöräilleensä 60km päähän kesämökille. Ei kukaan ainakaan psykiatrin vastaanotolla vähättele lyhyenkään kävelylenkin merkitystä. Ymmärrän toki, että kirjan narratiivin kannalta on...