Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2026.

Himoliikkuja

Luin Laura Pörstin Antiliikkujan, joka avasi sosiologista näkökulmaa liikkumiseen liikuntaa harrastamattoman ihmisen näkökulmasta. Olen pitkään miettinyt, miksi juuri kuntosali on ottanut "oikean liikunnan" aseman. Kirja valistaa meitä, että 90-luvulla terveyden näkökulma on yleistynyt mm talouspoliittisista syistä, joka lienee muuttanut liikunnan painopistettä hauskanpidosta ja urheilusta kuntoilun suuntaan. Samalla hän pohtii minkälaisia näkymättömiä esteitä voi olla, että ihmiset eivät hakeudu liikunnan pariin. Näkisin, että tätä voisi tehokkaammin käsitellä enemmän tutkimustiedon kuin henkilökohtaisen kokemuksen kautta: kirjailijan kokemus alkaa varsinkin kirjan loppupuolella tuntumaan yhä enemmän uhriutumiselta kun hän kertoo kävelleensä tuntien lenkkejä puolison kanssa ennen lasten saamista ja pyöräilleensä 60km päähän kesämökille. Ei kukaan ainakaan psykiatrin vastaanotolla vähättele lyhyenkään kävelylenkin merkitystä. Ymmärrän toki, että kirjan narratiivin kannalta on...