Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2026.

Finnish Spring

Kuva
Vuosi on tullut täyteen suunnistuskisojen osalta (ellei Venlojen viestiä tai Halikkoviestiä lasketa). Viime vuoden Finnish Spring oli eräänlainen "Tatu ja Patu suunnistuskisoissa"-elämys: tulin lähtökarsinan lähistölle ihan viime minuuteilla, ihmettelin "kiellettyä aluetta", jolla tien ylitys oli merkitty ja säädin rastimääritekotelon kanssa kokonaiset 3 minuuttia. Itse suoritus kuitenkin meni kohtalaisen hyvin jos yhtä 13 minuutin pummia ei lasketa. Nyt tämän kauden alussa koen, että kykyni hahmottaa ohjaavia kohteita ja maaston muotoja on kehittynyt, mutta toisaalta kisavauhti on ollut vielä hakusessa. Mitä vaikeakulkeisempi maasto, sitä vaikeampi on saavuttaa flow-tila, jossa liikutaan selkeästi vauhtikestävyysalueella.  Mutta tässä siis D40-sarjan kartta: Paremman kuvan radasta saa  Liveloxista Tänä vuonna maasto ainakin tuntui astetta vaikeakulkuisemmalta. Korkeuseroja oli hieman enemmän ja samoin pienipiirteisiä alueita. Viime vuonna kilometrejä tuli 10,11km j...

Hyvää kiritystä Stadisprintissä ja Helsinki City-O:ssa

Kuva
Jälleen onnistuin hankkimaan loivan laskun vo2max-käyrään kisaviikonlopuksi: yksi huonosti nukuttu yö ja perhepiirissä pientä flunssaa. Aamulla riittävän normaali olo, mutta edeltävänä päivänä ratamestarihommissa pieni hölkkä tuntui väsyttävän. Rogakamu myös kertoi olevansa epävarma fyysisestä voinnistaan, mutta molemmat pohdittiin että tämä voi olla myös etu kartanluvun kannalta.  Aamupäivän rata oli todella juoksullinen ottaen jo huomioon ruhtinaallisen pitkä matka (200m) K-pisteelle. Hieman harmitti, että en ollut ihan terävimmässä iskussa. Kartanluvussa olisi kuitenkin voinut olla parantamista mm ykkösrastille, joka oli yksinkertaisessa paikassa, mutta oma huomio oli liikaa keskittynyt jo seuraaviin väleihin. Rastilla 10 perästä tullut kilpailija saavutti minut ja sain sopivasti painetta pitää yllä hyvää vauhtia loppuun asti. Olin yllättynyt hyvästä sijoituksesta (4/20) kun parannettavaa olisi ollut ainakin 40s edestä  nykyvauhdilla. Sarjan nopein sai hylsyn ja lopun knock...