Finnish Spring

Vuosi on tullut täyteen suunnistuskisojen osalta (ellei Venlojen viestiä tai Halikkoviestiä lasketa). Viime vuoden Finnish Spring oli eräänlainen "Tatu ja Patu suunnistuskisoissa"-elämys: tulin lähtökarsinan lähistölle ihan viime minuuteilla, ihmettelin "kiellettyä aluetta", jolla tien ylitys oli merkitty ja säädin rastimääritekotelon kanssa kokonaiset 3 minuuttia. Itse suoritus kuitenkin meni kohtalaisen hyvin jos yhtä 13 minuutin pummia ei lasketa.

Nyt tämän kauden alussa koen, että kykyni hahmottaa ohjaavia kohteita ja maaston muotoja on kehittynyt, mutta toisaalta kisavauhti on ollut vielä hakusessa. Mitä vaikeakulkeisempi maasto, sitä vaikeampi on saavuttaa flow-tila, jossa liikutaan selkeästi vauhtikestävyysalueella. 

Mutta tässä siis D40-sarjan kartta:

Paremman kuvan radasta saa Liveloxista

Tänä vuonna maasto ainakin tuntui astetta vaikeakulkuisemmalta. Korkeuseroja oli hieman enemmän ja samoin pienipiirteisiä alueita. Viime vuonna kilometrejä tuli 10,11km ja nousua 275m (pituutta selittänee osittain iso pummi). Tänä vuonna taas 8,76km ja 307m ja tahti oli 30s/km hitaampi. Viestissä puolestaan matka oli lähes sama (5km), mutta nousumetrit 173m/201m ja nopeus oli tänä vuonna 20s/km hitaampi. 

Toki eroja voi selittää muutkin tekijät kuin maasto: viime vuoden henkilökohtaisella matkalla olin vilustumisen vaaravyöhykkeellä ja puskin aika lailla sillä vauhdilla kuin pystyin, mutta tänä vuonna taas kuljin kapasiteettiin nähden liian hitaasti (keskisykkeet 170 viime vuosi, 159 tämä vuosi). 

Ottaen huomioon jo pelkästään keskisyke omasta suorituksesta jäi kokonaisuudessaan pettynyt jälkitunnelma. Viimevuotista sekoilua ei tullut toistettua, mutta ainakin neljässä kohtaa tuli tehtyä selvä pummi, mikä laski vauhdin osalta yrittämisen tasoa (huomioitavaa myös viimeisten joukossa oleva lähtöaika, joten metsässä sai olla aika yksin). Alunperin haaveilin, että pääsisin 4min jälkeeni lähtevän kovemman suunnistajan perään koettelemaan fyysisiä rajojani, mutta rata oli suunniteltu niin hyvin, että emme kohdanneet missään vaiheessa. Rastilla 6 olisi toki tarjoutunut mahdollisuus peesata kilpailijaa, joka veti kovimman väliajan pitkälle välille, mutta itsenäisellä tekemisellä mentiin: toisin sanoen ajelehtien juomapisteelle, mistä eteenpäin järkevämmällä suunnitelmalla. 

Manasin huonoa suunnistustani hakiessani lasta Muksulasta ja lohdutuksen ohella sain myös neuvoja, että minun pitäisi pelkistää enemmän (hoin, että olisi pitänyt lukea huolellisemmin karttaa joidenkin kohteiden osalta). No, ainakin tuo käänsi tilanteen niin päin, että en minä oikeasti kuitenkaan noin huono ole! 

Parisuhteessa hyvä vinkki on, että kannattaa mieluummin kuunnella aktiivisesti kuin neuvoa. Epäonnistuneen suunnistuksen jälkeen tehokkain lohduttaja ei kuitenkaan ole olkapää, jolle itkeä, vaan rastiväliajat ja livelox. Eeppisimpiin pummeihin nuo toki eivät auta, mutta usein ne auttavat tuomaan suhteellisuudentajua. Laskin, että tunnistamani virheet olivat 4-2-3-1 minuuttia: ylitin siis kokonaisuudessaan vain noin 50% normaalitasoni eli virheet 1min/km. Kahden virheen osalta kävin itse rastipisteessä: ensimmäisellä kerralla ajattelinkin olevani rastilla, mutta en katsonut oikealle puolelle pistekumparetta. Toisessa oli niin vakuuttunut olevani rastia edeltävällä kalliolla, että on jopa mahdollista että näin rastin ajatellen, että tuo ei ole minun. Rastiväliaikojen osalta lähdöstä rastille 2 ja samoin toiseksi viimeiseltä rastilta maaliin menin omalla hyvällä perustasolla. 

Viestissä onnistuin löytämään paremmin kisavauhdin eikä matkalla sattuneet virheet luoneet luovutusmentaliteettia vaan pistivät enemmän vauhtia jalkoihin seuraavalla välillä. Koska osallistujia oli runsaammin kuin viime vuonna, myöskin kiinni otettavia selkiä riitti enemmän. Maalissa totesin toiseksi viimeisellä rastilla ohittaneeni kilpailijan kanssa, että naiset joita seurasimme lopussa hiki hatussa taisivat kuulua D21-sarjaan. Vaikka suoritus ei ollut yhtä onnistunut suunnistuksellisesti kuin viime vuonna, olin toisaalta innoissani että olisin voinut teoriassa vielä parantaa pari sijaa. 

Liveloxissa jostain syystä eivät näkyneet kaikki hajontarastit.

Seuran tasolla tuntui olevan useampikin, joka ei ollut tyytyväinen viestin suoritukseensa. Yksi nuori herra totesi etsineensä tunnin rastia tiheikössä. Tämäkin oli hyvä esimerkki miten suunnistuksen jälkeinen fiilis on eri asia kuin mitä tapahtui GPS-seurannan perusteella. Viestissä on myös aina huomioitava, että aloittaja saa eniten etua muista suunnistajista ja osat hajonnoista ovat vaikeampia: ne ovat tasapuolisia vasta joukkueen tasolla.