Nostalgiasuunnistus
Keski-Uusimaa-rastit järjesti Taiteiden yön hengessä suunnistuksen 1949 Jukola-kartalla.
Haastoin 79-vuotiaan seurakaverin leikkimieliseen kilpailuun: hän on aloittanut suunnistuksen 60-luvulla ja oletettavasti hänellä on enemmän kokemusta tällaisista hieman pelkistetyimmistä kartoista, itsellä taas etuna iän puolesta fysiikka.
Ennen tapahtumaa minulla oli huoli ehtivätkö kaikki painetut 50 karttaa loppua. Pohdittiin, että paikalle olisi hyvä saapua ainakin puoli tuntia ennen tapahtuman alkua (ainakin Itärastit epävirallisesti alkavat 10:30 eikä 11:00 kuten netissä sanotaan). Huoli oli aiheeton: sade piti osallistujamäärän maltillisena ja lopulta tuloslistalla oli vain 3 nimeä. Toki tuossa oli vain virallisen ajan ottaneet ja ne jotka ainakin väittivät löytäneensä kaikki rastit.
Jo K-pisteen ja ykkösen välille oli asetettu haaste: kuvassa näkyvä mäki oli kaivettu pois hiekkakuopaksi. Maastossa oli kuitenkin joku mäki mitä väistin ja tätä seurasi selkeä poikittainen tie, minkä tulkitsin olevan karttaan merkitty. Jossain kohtaa vasemmalla erottui tonttialuetta ja aloin korjaamaan suuntaa länteen päin. Kulkeminen muuttui epävarmaksi kun kartan mittakaava ei ollut oikein hallussa niukkien kiintopisteiden takia. Jossain kohtaa törmäsin seurakaveriin, joka oli edennyt teitä pitkin: selvästikin kilpailuasetelma toimi. Tulkitsimme tässä kohtaa sijaitsevamme kukkulalla, joka on rastimäestä länteen ja edetessä itään päin itse rastimäki erottui erittäin selkeästi maastosta.
Kakkosrastille pystyi etenemään tietä pitkin ja kolmoselle tonttialueen viereistä polkua, mutta tonttialueen loppuessa hakeuduin korkeuskäyrien mukaisesti mäkeen. Lähempänä rastia selvisi, että karttaan merkitty melkein rastiväliviivan suuntainen viiva erottui myös puuttomana alueena ja heikkona polkuna.
Nelonen osoittautui toiseksi haastavimmaksi rastiksi: itse etenin polun mutkasta suunnalla (lukien myös korkeuskäyriä) mikä onneksi ei kääntynyt liikaa oikealle ja joskus ojan jälkeen havaitsin mäkimuodon vasemmalla, missä rasti sijaitsi. Etenemiseen liittyi sen verran epävarmuutta, että tuntuu kuin se olisi löytynyt tuurilla. Seurakaveri eteni kielletyn alueen laitamille, mutta kun alueen rajaus ei ollut maastossa selkeä, hän ei edennyt tarpeeksi etelään ja lopulta luovutti koko radan suhteen.
Kaikista tiukin rastipiste oli viides: ensinnäkin luode-kaakko-suunnassa kulkeva "polku" ei erottunut mitenkään selkeästi länsi-itä-suuntaiselta polulta tai ainakin samansuuntaisia linjoja joissa puut olivat hieman harvemmassa oli useampi. Siinä vaiheessa kun kolmas rasti tuli näkökenttään, palasin polun mutkaan, etenin pohjoiseen melkein suoraan rastille, joka oli piilossa oksan alla. Tein pienen varmistusliikkeen etelään havaittua linjaa pitkin, mutta rasti tosiaan löytyi alkuperäisestä pisteestä kuviorajan tuntumasta, jonka olemassaoloa en pitänyt varmana ottaen huomioon kartan ikä.
Sitten koitti reitin hitain osuus 5-6-7, mistä varoiteltiin jo tapahtumakuvauksessa. Kyseessä on pullautuskarttaan merkitty suotiheikkö:
Yllättäen kasvustokuvaus ainakin jossain määrin vastasi karttaa (sanoisin, että jopa paremmin kuin pullautuskartta, toki voi olla että metsä oli tuossa kohtaa valkoinen jotta Kirkkosuo sanana erottuisi): puolivälissä ainakin puusto oli vähemmän tiheää. Missään vaiheessa en löytänyt peuranpolkuja välillä 5-6, mutta kylläkin yksittäisiä kohtia, joissa on liikkunut joku nisäkäs. Lopulta horisontissa näkyi pelto, jonka tulkitsin olevan kartalla oleva kielletty alue ja etenin ojan vierustaa rastille.
6-7 oli hieman helpompi edetä kun pientä uraa jopa löytyi, mutta ennen rastipolkua piti vielä läpäistä vaikeakulkuinen taimikkoalue. Polulle päästyäni arvelin, että olen rastiin nähden vasemmalla, mutta havaittuani rakennuksen (oletin että olen lähellä kiellettyä aluetta) lähdin silti paikantamaan vasemmalle sijaintiani enkä päässyt yhtään kiinni mitkä maastossa olevat polut on kartalla olevia polkuja. Etenin laajan hiekkakuoppa-alueen reunaan, mikä ei antanut yhtään enemmän vihjettä tarkasta sijainnista kun se kerran on tehty maastoon -49 jälkeen. Palatessa lähtösuuntaan ymmärsin, että minun olisi pitänyt tässä kohtaa lukea korkeuskäyriä: kiitos tämän virheen piikkipaikka oli menetetty! Viimeiseltä rastilta maaliin eteneminen oli selkeää.
Mitkä tunnelmat lopulta suunnistuksesta jäi?
Eihän tämä ollut yhtä teknistä kuin moderni suunnistus, mutta epävarmuutta sai sietää yhtä paljon kuin tyhjän alueen läpi etenemisessä tai yösuunnistuksessa. Ilman kasvuston tarkempaa kuvausta tekemisen juoksullisuus kyllä kärsii. Tosin en tiedä miten olisin toteuttanut välin 5-6 tavallisella suunnistuskartalla: ehkä enemmän rastiväliviivan vasemmalta puolelta? Nyt jouduin nojaamaan oikealle, että törmään varmasti kiellettyyn alueeseen.
BONUS: nyt löytyi myös suunnistuskartta alueelta.
Kommentit
Lähetä kommentti