Ravitsemusvalmennuksen startti ja Uudenmaan Rastipäivät

Olen ollut pitkään tietoinen ravinnon vaikutuksesta urheilusuoritukseen: sopiva määrä pullaa edellisenä iltana ja aamupalalla ei pihistellä. Kunnolliset kisan aikaiset eväät tulivat kuvioihin vasta viime vuoden Raatojuoksussa. Toisaalta olen syömistä taktikoinut lähinnä 2-4h suorituksissa. Kovin systemaattisesti en ole miettinyt ravitsemusta kokonaisuutena: olen syönyt nälän mukaisesti ja lepopäivinä ollut varovainen että en söisi yli tarpeen (ensimmäinen kisavuosi suunnistuksessa jännitti sen verran, että sain laihdutettua 5kg). Toki vegaanina saa olla hieman tarkempi proteiinin määrän ja laadun suhteen jos ruokailee kodin ulkopuolella. 

Jos puhutaan energiavajeesta, pidän tervetulleena muutoksena, että "naisurheilijan oireyhtymä" on päivitetty nykyään sukupuolineutraalimmaksi termiksi: Suhteellinen energiavaje urheilussa. Aikaisempi termi jättää liikaa pimentoon miesten haasteet pysyä kultaisella keskitiellä. Oma isäni eli pitkään rytmiä, jossa puolet vuodesta eletään kurinalaisesti ja toinen puolisko vuodesta kaikki on sallittua. Useiden miesten laihduttamista tuntuu leimaavan nopea vauhti ja ravitsemussuosituksia haastavat kuurit. Vastapainoksi somen puolella Olli Kopakkala ja Niko Niinivirta levittävät karkin ilosanomaa. Alun perin eksyin Ravitsemustaloon kun halusin valistaa juurikin miestä järkevästä syömisestä kestävyysurheilussa. Lukiessa sivustoa törmäsin muutamaan itselleni uuteen asiaan, joista minun olisi hyvä olla tietoinen urheilevana vegaanina, mikä lopulta johti siihen että ilmoittauduin Kestävyysliikkujan ravitsemus- verkkovalmennukseen. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö (sellaista ei tule vähään aikaan blogin lukija määrillä).

En usko, että olisin merkittävässä ja jatkuvassa energiavajeessa, mutta nyt kun valmennus on alkanut, alan myös oivaltaa että varsinaiset puutteet omalta kohdalta taitavat osua juuri runsaan treenin päiviin. Marras-joulukuussa osallistuin 5vk sisään Raatojuoksun lisäksi 3 rogaining-tapahtumaan, joiden myötä paino nousi kilon (voi olla merkki kompensoidusta energiavajeesta). Toukokuun alussa puolestaan kävin peräkkäisinä päivinä 4h pyörärogainingissa ja Jukola-leirillä. Näitä seuraavalla viikolla puhti oli jotenkin täysin poissa ja keskiviikon sprinttitreeni tuntui raskaalta. Viikko huipentui SM-sprinttiin, jonne ehdin onneksi elpymään, mutta mahdollisesti siis sabotoin liian vähäisellä syömisellä yksiä vuoden tärkeimmistä kisoista. Huomioitavaa toki, että fyysiseen vireeseen vaikuttaa myös nukkuminen ja muu lepo. 

Valmennuksen ensimmäiselle viikolle osui sopivasti Uudenmaan rastipäivät. Näkyisikö valmennus jo kisatuloksissa? Keskiviikkona kävin Uutelassa Aluerasteilla ja fyysinen vire oli mitä mainioin. Maastossa tuli vastaan juurikin se henkilö, jonka johdosta liityin valmennukseen. En kuitenkaan saanut häntä kiinni, koska tapahtui jotain mikä usein yhdistyy itsellä hyvään fyysiseen vireeseen: suunnistus ajautuu liian suurpiirteiseksi. 

Jos mietitään missä voisin parantua suunnistajana, yksi ongelma on että vauhti jää herkästi kapasiteettia hitaammaksi varsinkin huonokulkuisessa maastossa. Toiset suunnistajat auttavat tässä jo paljon tuoden kisavirikettä, mutta sanoisin että fyysisen vireen merkitys on kyllä myös iso. Olisiko tähän vielä löydettävissä kompromissia? 

Uudenmaan rastipäivät oli kaltaiselleni kisojen suhteen vähemmän kokeneelle suunnistajalle hyvä diili: lauantaina pääsee hieman maastoon kiinni ja sunnuntaina on vähemmän hermostunut kun on mitaleita jaossa aluemestaruuskisoissa. Toisinaan tuntuu, että Uudenmaan kovimmat menijät D40-sarjassa ylenkatsovat am-kisoja ja niin näytti tapahtuneen nytkin, mikä nosti minun mahdollisuuksia yltää top3:een. 

Lauantaina katsoin, että itse Kuntoilija (jonka kanavajäsen olen) lähtee 2min perään. Tämä toi sopivasti painetta ottaa lähtö vauhdikkaasti. Lopulta hänen ykkösrastinsa sijaitsi toisella puolella mäkeä ja itse tein radan pahimman pummin kun en lähtenyt pudottamaan alarinteeseen ajoissa. Ehkä olisi jo korkea aika ottaa todesta seurakaverin sääntö (kävele ykkösrastille).

Livelox

Radan suunnistus oli riittävän haastavaa, jonka puolesta ei tullut alisuoriutunut olo. Navisportin mukaan olin jopa tasaisin suoriutuja eli muilla oli enemmän analysoituja virheminuutteja. Itse sijoitus oli myös pykälän odotettua parempi.

Itse suoritusta hieman varjosti selkäkipu, vaikka itse kisan ratkaisi suunnistus eikä fysiikka. Päivän kuluessa alkoi käymään selväksi, että selkäkipu saattaa olla aito ongelma sunnuntain kannalta. Edeltävänä päivänä olin käynyt pitkästä aikaa alaköysi-kiipeilemässä (lajiin kuuluu astetta rajummat putoamiset, joita kertyi yksi edeltävänä päivänä) ja illalla siivosin ADHD-ystävän jäljiltä makuuhuonetta kylään tulevalle ystävälle, joka on harkinnut tekevänsä toiminimen hotellien ja ravintoloiden arvostelijana, koska hän huomaa herkästi puutteet mm siisteystasossa. Olen huomannut aikaisemminkin, että siivoaminen on vaarallista urheilijalle. Lauantai-illalla loivaankin ylämäkeen kävely sattui. 

Uudenmaan rastipäivistä piti tulla loistavan fyysisen vireen kilpailu, mutta käytännössä mietin jätänkö toiset kisat välistä vai lähdenkö metsään keskeytyksen uhalla. 

Aamulla nukuin 10min pommiin valvottuani 2h aamuyöstä epäselvän ylivireyden takia. Aamupuuro tuli hotkaistua nopeasti ja sitäkin olisi voinut olla lisää. Yötä vasten otetut Burana ja Sirdalud kuitenkin olivat tehneet olon selvästi paremmaksi, joten päätin lähteä kisoihin. 

Livelox, itsellä kello unohti kotiin

Heti K-pisteellä olisi ollut tarjolla ainakin hetkeksi D45-sarjalaisen vauhtipeesiä, mutta ajattelin että olisi fiksumpaa ottaa rauhallisesti. Useampi rastipiste myös vaati tarkkuutta, joten ainakaan ensimmäistä rastia en mokannut. Viidennelle rastille edetessä bongasin mahdollisen samansarjalaisen: kyseistä rastia lähestyttiin liian pohjoisesta, mutta seuraavalla rastilla jaettiin paras rastiväliaika. Tästä kohtaa alkoi tulla jo nälkä.

Matka jatkui kuudennelta rastilta yksin ja yhdeksän tienoilla maastossa näkyi lyhyen ajan sisällä kolmekin Rastihaukkaa. Siinä kohtaa kun jaoin tiekiertoa H40-sarjalaisen kanssa alkoi olla selvää, että en taida olla kävelemässä rataa. Matkalla rastille 13 ohi meni oletettu kärki, mikä kiihdytti lisää vauhtia. Letkaan toki liittyi muitakin menijöitä. Seurakaveri totesi, että ei näyttänyt selkäkipuisen juoksulta. Maalissa sijoituksena oli toinen, mikä lopulta säilyi: tämäkin oli yli odotusten myös ilman selkävaivaa. 

Tätä päivää tosiaan en olisi uskonut näkeväni jo tällä kaudella eli mitalisija metsäkisoissa. Kilpailu ei ollut kovin, mutta pari tässä kisassa hitaampaa oli edelläni vielä am-keskimatkalla. Sanoisin, että itse kisan ratkaisi edelleen suunnistus, mutta useampikin vauhtipeesi matkan varrella oli valttikortti seuranmestaruuskisoissa (joissa jäin kakkoseksi viikko sitten). Fyysinen vire oli riittävä.

Tästä sitten päästäänkin yhteen kehityskohteeseen: kisan jälkeinen syöminen. Kisakahvilassa oli vegaanista pelkästään juomat, joten pitäisi muistaa ottaa välipala mukaan. Suorituksen jälkeen seurusteluun menee aikaa ja matka kotiin myös kestää. Viikko sitten matkalla kisoista kotiin iski matkapahoinvointi, jota välipalan puute mahdollisesti pahensi. Nyt kävin Noodle Storysta hakemassa annoksen, jotka ovat isoja, mutta silti piti syödä vielä Roundin donitsi nälkään eikä vain jälkiruoaksi (toki poika söi osan lounaasta). 

Tosiaan valmennuksen osalta ollaan vielä arviovaiheessa ja tulokset näkynevät vasta syksyllä. Olen jo asteen lämminnyt ajatukselle, että viisi ateriaa päivässä on järkevä rytmi: on helpompi toteuttaa sekä kohtuullinen että riittävä syöminen kuin 1200kCal buffet-lounailla.