Loppiaisrogaining 2026
Paras tapa päästä eroon kaappiin kertyneistä joulumakeisista on osallistua Loppiaisrogainingiin. Joulun päättymisen tunnelmissa oltiin tänä vuonna myös 40-rastin läheisyydessä, jossa joku totesi "havuja, perkele!".
Viime vuonna kisakeskus oli myös hotelli Siuntiossa, mutta itse kisamaasto pohjoisempana. Tänä vuonna kartta ainakin näytti pullautuskartalta 1:15000 mittasuhteella. Tapahtumaan oli kirjoitettu myös, että kartassa ei ole erantokorjausta. Pohdittiin, että on kerta jos toinenkin suunta kääntynyt enemmän kuin 12 astetta oikealle, joten ehkä kannattaisi ottaa suunta kuten normaalisti? No lopulta maastossa oli sekä selkeitä kohteita, että uria, joten tarkkaa kompassityöskentelyä ei tarvittu.
Viime vuonna juoksentelin yksin lännessä massojen liikkuessa pienipiirteisellä kartoitetulla alueella. Tänä vuonna puolestaan kartan oikea yläneljännes vaikutti olevan suosittu alue. Osallistuimme 4h sarjaan ja kuljimme 29-30-57-58-20-60-56-28-29-59-63-54-36-24-64-40-26-46. Aika moni kulki samaa reittiä alussa, mutta 60-rastin jälkeen sentään nähtiin eri variaatioita. Jonkin verran väkeä veti kierrosta myös toiseen suuntaan.
Saimme kunnian jälleen olla paras naisjoukkue (huomioitavaa, että 8h sarja houkuttelee kovakuntoisia). Piti ihan katsoa missä yksi ilmeinen haastaja "All in" liikkui: menivät kartan länsiosaa Siuntion keskustaan ja sieltä toisesta mahdollisesta joenylityksestä pohjoiseen. Tuonne alueelle olisi hyvin voinut laittaa muutaman rastin lisää, jotta se olisi ollut houkuttelevampi vaihtoehto.
Kärkimiehen (One man army) taktiikka näytti olevan riskinotto: esim hänen ollessa kaukaisimmalla rastilla 52 aikaa oli jäljellä 1h ja hän kävi rastilla 46 saaden 7 sakkominuuttia (toki järkevä valinta jos tarkoitus oli oikaista pellon kautta maaliin alunperinkin).
Reittisuunnittelun ohella oman mausteensa tapahtumaan toi säänmukainen pukeutuminen ja eväät. Olin onneksi ennakolta tehnyt pari lenkkiä noin -10 asteessa, joten ei tullut laitettua liikaa vaatteita. Suunnistuskenkien sijaan laitoin jalkaan polkujuoksukengät metsästäjä sukilla, joka takasi lämmön ja mukavuuden, mutta kostautui liukkaudella. Joukkuekaveri oppi, että ei laita jatkossa kuumaa vettä termospulloon: ainoa pummi tuli kun itse en pitänyt silmiä auki ja hän keskittyi jäähdyttämään pulloaan.
Kovinkaan moni ei tuntunut lähteneen matkaan kisahengessä: paluumatkalla suurin osa muista osallistujista käveli. Kuulimme myös, että jotkut osallistuvat 8h sarjaan mennäkseen rennosti 5-6h. Tästä päästäänkin tapahtuman oleelliseen osioon: hintaan kuuluu sauna+kylpylä ja ruokailu. Harvinaisen hyvä hinta-laatu-suhde.



Kommentit
Lähetä kommentti