Vietin aikaa SM-kisojen maastossa
Toteutin viikonloppuna tehokkaasti metsässä viihtymistä eli otin ilon irti koko rahan edestä kuten pari kanssasuunnistajaa ilmaisi asian metsässä.
Livelox
SM-keskimatkan karsinnan jälkeen sain kehuja, että olen saavuttanut tason jossa pohditaan reitinvalintoja, mikroreitinvalintoja ja rastille hyökkäämisen varmuutta virheiden minimoimisen sijaan. Tätä "saavutettua tasoa" oli liian aikaista ilota. Sanoisin, että itsellä tuo taso etenee pörssikurssimaisesti: pitkän ajan trendi on ylöspäin, mutta siinä voi tapahtua myös heilahduksia alaspäin.
Karsinta oli kuin sprinttikilpailu: yksi merkittävämpi virhe olisi tiputtanut ainakin itseni B-finaaliin. Nyt lähinnä toteutin pari selkeästi epäoptimaalista reittiä ja tarkistin yhden rastin puolivälissä tarpeettomasti jyrkänteen: A-finaalipaikka jäi puolesta minuutista kiinni.
Finaalin lähdössä törmäsin Nico Kerkolaan, jonka kanavajäsen olen. Pohdin, että hänellä ei ilmeisesti mennyt karsinta hyvin kun olemme kerran samassa lähdössä. Hän korjasi, että nimenomaan B1-finaali on hyvä. Näin tiukka on siis kilpailu yleisessä sarjassa. Yllättävän kovia nimiä oli tippunut oman sarjansa Ö-finaaliin: mm Topi Syrjäläinen oli käynyt väärällä viimeisellä rastilla tai leimannut sen huolimattomasti, H55-sarjassa meidän seuran pj pääsi vertaamaan rastiväliaikojaan SM-sprinttimitalisti Timo Leppäkorpeen ja Kuntoilijan videoilta tuttu Mika Rautanen, joka voitti SM-pitkässä tänä vuonna hopeaa, oli myös tippunut B-finaaliin.
Itsellä finaali käynnistyi hyvin: olin vielä rastilla neljä 19. sijoituksissa. Sitten alkoi tapahtumaan: 5. ja 7. rastin osalta mäen ja jyrkänteiden kierrot eivät olleet optimit ja 8. rastilla tuli ensimmäinen pummi: olisi pitänyt huomata, että rastijyrkänne sijaitsee yhden käyrän korkeammalla tasolla. Enemmän minuutteja kuitenkin kului 9-10 toteutukseen kun lähdin tiputtamaan itseäni mäeltä alas ensimmäisestä kohdasta mistä se näytti olevan mahdollista (tässä kohtaa painoi jo hieman henkinen väsymys) huipun lähellä. Päästyäni rastin tasolle sijaitsin tonttialueen vieressä rastin 13 pohjoispuolella. Olisin tämän jälkeen vielä yltänyt karsintasijoitukseeni, mutta onnistuin vielä menemään tokavikan rastin ohi kun jostakin syytä kuvittelin rastiympyrässä sijaitsevan jyrkänteen ylätasolla kyseisen kohteen olevan eteläisempi iso jyrkänne. Siispä loppusijoitus oli lopulta toiseksi viimeinen eli 34. Harvemmin missään kilpailussa näkee vastaavaa heilahtelua sijoituksen suhteen 32->19->34.
Yksi teema mikä tuli esille kisaviikonloppuna oli, että saako SM-kisoissa kysyä sijaintia kartalla. Jotkut naiset kuulemma olivat karsinnan kynnyksellä jutelleet, että tämä ei olisi sallittua. Seurakaveri pohti, että eikö kysyminen missä vain kisoissa ole lajin hengen vastaista, mutta toinen taas suhtautui asiaan liberaalimmin. Itse ajattelen, että pienemmän pummin jälkeen kyseinen kilpailija viitsii osallistua uudelleenkin, ja molemmissa kisoissa tosiaan jaoin oletukseni sijainnista. Eri asia on jos joku huutelee koodeja kuin Jukolan tai Venlojen viestissä.
Toinen esille noussut teema oli sattumanvaraisuus suunnistuksessa. Itsestä tämä tekee lajista juuri mielenkiintoisen: noin yleensä ottaen fyysisesti vahvempi ja taitavampi voittaa, mutta toisinaan voi löytyä juostavampaa maastoa kuin kartta antaa ymmärtää ja haastavamman rastin löytymistä helpottaa jos sinne menee joku samaan aikaan. Yhtä lailla toisten suunnistajien läsnäolo ainakin itsellä vauhdittaa menoa ja voi auttaa huomaamaan paremman reitin tai vaihtoehtoisesti ajaa huonommalle. On kuulemma kuitenkin ihmisiä, jotka kiistävät sattumanvaraisuuden olemassaolon suunnistuksessa.
------
Sunnuntaina koitti SM-viesti, jota pidin ennen kaikkea mahdollisuutena kohottaa itsetuntoa lauantain jälkeen. Pääsääntöisesti olen pärjännyt hyvin tällaisten pienviestien aloituksessa, mutta nyt tuli hieman erilainen elämys.
Jos suorituksessa oli jotakin positiivista, ainakin oli ihan hyvä kiri K-pisteelle. Katsoin, että rastipisteeni sijaitsee todella selkeän mäen vieressä. Letka kuitenkin ohjautui hieman oikealle kiitos muiden rastipisteiden ja otin kontaktin mäkialueeseen rastipisteestä etelään sijaitsevan jyrkänteen kautta. Kun mäen toisella puolella ei ollutkaan jyrkännettä, tässä kohtaa olisi pitänyt pysähtyä, mutta etenemistä oli haastavaa pysäyttää kun muut veti siinä kohtaa jo kakkosrasteilleen. Päädyin lopulta hävettävän kauas rastiympyrästä, vaikka kaiken järjen mukaan matkamittari oli jo 2-3min sitten täyttynyt. Tässä kohtaa turvauduin "kysy kaverilta"-korttiin, vaikka toki rasti olisi vielä kohtuullisessa ajassa ollut mahdollista löytää itsekin. Myöhemmin katsoin, että meitä oli avauksessa 4, jotka kuluttivat samalle hajonnalle selvästi yli 10min ja näytti siltä, että muutama muu myös pummasi rastin pienemmällä mittakaavalla.
Tässä kohtaa olikin sitten hyvät letkat menetetty ja vuoden parhaat bileet peruttu. Tunnelma vaihtui nopeasti "Raatojuoksu 20km"-henkiseksi (se versio, jossa ei kisailla huippu-urheilijan kunnolla). Sopivasti matkalla rastille 4 tuli vastaan juoksukamera, joka kuvasi Timo Sildin perässä juoksevia kilpailijoita (Timo Sild osallistuu ahkerasti Raatojuoksun pisimpään matkaan ja on siinä minua tuplasti nopeampi). Neloselle onnistuin tekemään vielä isomman pummin: torstain kuntosuunnistuksen jälkeen mietin, että kisoissa harvemmin tulee noustua "johonkin mäkeen", mutta näin siis nyt toimin, minkä jälkeen sijainnin paikantaminen kävi haastavaksi ja käytin lopulta toisen "kysy kaverilta"-kortin. Onneksi tämän jälkeen aloin lukemaan tiheämmin karttaa eikä enää kolmatta kertaa tarvittu.
Palattuani seurateltalle alkoi pikku hiljaa tulemaan ilmi, että harva oli säästynyt virheiltä tuossa maastossa: näkisin että rastipisteet eivät olleet mahdottoman vaikeita, mutta hieman suuripiirteisemmällä kartanluvulla pystyi kyllä nopeasti kadottamaan tarkan tiedon sijainnistaan. Arvioitiin, että joukkueen tasolla oltaisiin voitu parantaa virheettömällä suorituksella jopa 15-30min ja yltää puoliväliin (nyt sijoitus oli 23/31).
Tunnistan suunnistustyylistäni, että minun on toisinaan hankalaa päästää irti sen hetkisestä toimintastrategiasta mikä johtaa tarpeettomaan vaelteluun sen sijaan, että kuuntelisin aktiivisesti sisäistä hälytysääntä, että maasto näyttää hieman oudolta. Olen mielestäni kohentunut tässä tällä kaudella, mutta nyt selkäytimestä tuleva toiminta pääsi valloilleen. Oliko kolmet kisat samalle viikonlopulle liikaa vai olisiko pitänyt jättää kofeiinipitoinen energiageeli nauttimatta? Ehkä ongelma on, että monesti "hieman sinne päin"-strategialla pärjää hyvin, mutta myös jarrun pitäisi vastavuoroisesti toimia. Samoin tällaisia virhetilanteita pitäisi vain harjoitella enemmän esim mennen kompassisuunnalla hieman vähemmän tarkistaen löytyykö maastosta kohteita rastiväliviivan läheisyydestä.
Kisojen jälkeen tuli lopulta seurattua yleisen sarjan miesten osuus alusta loppuun: alkuhajonnat oli rakennettu hyvin ja pitkällä välillä nähtiin erilaisia toteutuksia. Naisten ensimmäinen osuus valitettavasti jäi pimentoon miesten loppukamppailun takia ja toisella osuudella asetelmat olivat jo loppuratkaisun kaltaiset. Toisaalta näitä lähtöjä vuorotellaankin Viestiliigassa.
Kommentit
Lähetä kommentti