Am keskimatka
Koitti jälleen yksi Rastihaukkojen seuranmestaruuskisan osakilpailu: am keskimatka. Vanhempi seurakaveri valisti minua, että aikaisemmin seuranmestaruus ratkottiin kuntosuunnistuksessa, mutta jossakin kohtaa siirryttiin am-kisoihin, joihin ei vaadita lisenssiä. Tämä oli myös hänen oma tiensä suunnistuskilpailuihin. Tällä kertaa paikalle oli myös tullut pari ensikertalaista. Oman sarjan listalla oli sen verran uusia nimiä, että arvelen että moni muukin piti tätä sopivan matalan kynnyksen tapahtumana. Itseä jo etukäteen mietitytti, että mitenhän Euroviisujen finaali tulee vaikuttamaan omaan suoritukseen. Olen siis ihan kovan tason fani, mutta ajattelin että kisojen takia jätän pisteidenlaskun katsomatta, sillä on suuri riski että tulokset ärsyttävät niin paljon, että univaje jää vieläkin isommaksi. Onnistuin lopulta nukkumaan noin 6h. Olen seurannut etenemistahtiani eri kilpailuissa ja paljoltihan maasto määrää vauhdin. Toisaalta minulla olisi vielä tekemistä, että eteneminen olisi henki...