Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2025.

Sekoilua Suomi 108 Rogassa

Kuva
2018 käynnistyi itsenäisyyspäivän perinne makuuni: rogaining, missä tavoitteena on kerätä niin paljon pisteitä kuin Suomi täyttää vuosia kyseisenä vuotena (lisäksi kevennettynä sarjana puolikas tästä) mahdollisimman nopeasti. Järjestävinä seuroina ovat toimineet Pihkaniskat ja SK Uusi. Osallistuin viime vuonna ensimmäisen kerran lumisissa olosuhteissa ja tuloksena oli hylsy: otin mukaan kaverin, joka hyytyi kuntoilun puutteen vuoksi parin tunnin jälkeen. 107 pisteen saaminen kasaan ei toki olisi ollut itsestäänselvyys myöskään omilla äärirajoilla huomioiden virheet.  Tänä vuonna tavoite oli lähteä pojan kanssa siten että hänellä olisi pyörä allaan: aamulla odotettua sateisemman sään takia päätin kuitenkin lähteä yksin matkaan puolustamaan kunniaani.  Ensimmäinen periaate reittisuunnittelussa oli, että välttelen suota parhaani mukaan. Tämän suhteen paikallistuntemuksesta olisi ollut etua: useassa kohtaa soiden ulkopuolella polku oli järkyttävä mutavelli, mutta mm pohjoisessa vä...

H55-sarjalaiselle

Koska minua ei ole vieläkään pyydetty pitämään puhetta miehelle Pohjois-Pohjalaisen osakunnan vuosijuhlaan ( "puhe miehelle" ja "puhe naiselle" ovat vakiintunut akateemisen pöytäjuhlan perinne ), korjataan nyt tämä kunniaani loukkaava tilanne tässä blogissa. Puhe miehelle on aika laaja aihepiiri, joten rajaan sen D40-sarjalaisen fyysiseen vastineeseen: H55-sarjalaiseen.   Toksinen maskuliinisuus on toistuvasti esiintynyt julkisessa keskustelussa viime vuosina. Liian vähän huomiota on saanut mies, joka on vanhentunut arvokkaasti: H55-sarjalainen. D40-sarjalainen elää usein ruuhkavuosia ja on sen vuoksi jatkuvassa riskissä eksyä metsään. Jos D40-sarjalainen ei ehdi loittonemaan liian kauaksi rastiympyrästä, hänen paras pelastuksensa on H55-sarjalainen, joka tulee varmalla askeleella suoraan rastille. H55-sarjalaisella olisi varaa rehvastella kokemuksensa puolesta suunnistustaidoillaan, mutta hän ei sorru kohdatessaan D40-sarjalaisen metsässä manspleinaukseen. Hän vaih...