Halikkoviesti
Ystävä kertoi vuosia sitten voimistelua harrastavasta tuttavastaan, jolla oli haasteita mielenterveytensä kanssa. Hän pohti, että jalkapallo on psyykeelle paljon terveellisempi laji: joukkueen tulos ei ole koskaan täysin sinun omasta suorituksestasi kiinni, jolloin epäonnistumista ei ota yhtä henkilökohtaisesti kuin yksilölajeissa.
42=Vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen
Suunnistuksen parissa etenkin Halikkoviesti mahdollistaa huomion siirtämisen omasta suorituksesta joukkueen tasolle. Toisaalta on tyypillistä, että etenkin avausosuus tuottaa paineita monelle ja joillakin päinvastoin pummit tuntuvat henkisesti suuremmilta ja mielessä on vaihtopuomilla odottava kaveri.
Viime vuonna reissuvastaavamme onnistui rekrytoimaan väkeä sen verran, että saimme 2 joukkuetta Rastihaukoille kasaan ja ykkösjoukkue sai ainakin lähivuosien kovimman tuloksen: 8/59 kuntosarjassa huomioiden kaikki lähteneet joukkueet, mikä olisi ollut 33/41 kilpasarjassa (ei toki voi täysin verrata, koska kuntosarjassa löyhemmät vaatimukset). Vaikka nopeimmat pyrittiin sijoittamaan ykköseen, kakkosjoukkue ylsi 40/59. Vertailun vuoksi ainoa joukkueemme vuonna 2024 oli sijoituksella 41/54 ja 2023 puolestaan 36/56 sekä 2022 taas 27/46 kuntosarjassa. Pohdittiin, että ainakin aktiivinen nuorisotoiminta edesauttoi hyvää tulosta.
Tänä vuonna pääsin mukaan päättämään joukkueiden kokoonpanoja. Tein ensimmäiset versiot toiveiden mukaisesti. Ajattelin, että kun vain yhdellä avaus oli toiveissa voisi olla aiheellista SM-viestin jälkeen, että itse lähden kakkosjoukkueen avaajaksi. Tarjottiin heti toinen versio, jossa minut oli sijoitettu ykkösen ankkuriksi. Avaajaa pohdittiin pitkään: ehdolla oli itseni lisäksi pari nuorison edustajaa sekä pari viisikymppistä miestä. Jos osuustoivetta ei ollut, senhän pystyi tulkitsemaan, että myös avaus on vaihtoehto. Totesimme, että meillä ei käytännössä ole pomminvarmaa avaajaa, joten laitetaan nuorison edustaja avaamaan ykkösjoukkue. Tämä toki vielä vaati hieman diplomatiaa.
Lopulta meidän viisikymppiset siirtyivät pitämään kakkosjoukkue viestimäisessä tunnelmassa, koska väliosuuksilla oli jo 5 keski-ikäistä miestä. Tämä lopulta toi mielenkiintoisen asetelman 1-2 osuuksille, josta poiki tämä video Rastihaukoista toisella osuudella. Tässä näkyy myös onnistunut ratamestarityö: kilpailijat ottavat erilaisia reitinvalintoja:
Yksi kysymys tosiaan oli asettaako etenkin kakkosjoukkueen osalta nopeimmat alkuun vai pisimmille osuuksille. Katselin toisten seurojen osalta, että ilmeisesti molempaa periaatetta sovelletaan. Oman mausteensa toi mietintä minne sijoitetaan meidän 2 plantaarifaskiitista kärsivää miestä ja yksi nilkkavammainen. Lopulta saimme kehuja siitä, että ykkösjoukkueen osalta viidennen osuuden juoksijat tulivat 6min sisällä maaliin. 6. osuus pääsi metsään puolisen tuntia ennen vaihdon sulkeutumista.
Itse jouduin/pääsin täten yhteislähtöön. Isompien mokien puuttuessa tunnelma säilyi viestimäisenä alusta loppuun.
Otin pari kiritystä letkoista: kakkoselle tuli paras väliaika (toisaalta loppu alkoi olemaan jo vaarallisen ulkoistettu suunnistuksen osalta) ja nelosen pummi ei kunnolla edes näkynyt niissä. Juuri tämän takia viestissä ei kannata murehtia pieniä koukkuja. Lopussa viestimäisyys kostautui kolmanneksi viimeisimmällä rastilla kun ilmeisesti kaikki luottivat, että joku löytää rastin. Matkaa jakoi kuudennen rastin jälkeen suulaampi Hyvinkään rastin kaveri (mikä sopivasti rentoutti tunnelmaa), joka lopulta tuon joukkopummin myötä pääsi 5s edellä maaliin, mikä harmitti vähän. Joukkueen tasolla hävittävää ei toki ollut.
Lopulta kilpajoukkueen sijoitus oli 28/58 ja kuntojoukkueen 37/58: ajallisesti parannukset olivat 22min ja 94min. Olin etukäteen katsonut viime vuoden tuloksia ja pohtinut että 10min parannus voisi olla realistinen: mitä vielä! Useampi viime vuonna meitä 30-40min kovempi joukkue oli takanamme. Huomioitavaa myös, että kyse ei ollut absoluuttisesti parhaasta mihin kykenisimme: useampi juoksija valitti alisuoriutuneen ja viestin ulkopuolelle jäi vielä muutama kova menijä.
Viime vuonna ratojen taitotasojen värit herättivät keskustelua: radat olivat violetteja, mutta eivät mitenkään oleellisesti helpompia kuin tavanomaiset Etelä-Suomen kisaradat. Ratamestari Tuomo Mäkelä totesi, että useassakin kilpailussa voisi kyseenalaistaa onko kilpailuradat todellisuudessa mustia: kaikkiin maastoihin sellaisia yksinkertaisesti ei saa.
Näyttää, että tässäkin tapahtumassa värit jossain määrin heijastivat enemmän tavoitetta kuin todellisuutta. Siinä määrin tavoitteet onnistuivat, että 6. osuus oli selkeästi asteen haastavampi kuin muut. Näkisin kuitenkin, että 7. osuus oli selkeästi helpompi kuin 6. Samoin oranssilla 3. osuuden radalla 1-2 väli oli rastinoton kannalta haastava. Sain myös kommenttia, että 1. ja 5. osuudet olivat asteen haastavampia kuin 2. ja 4.
Kommentit
Lähetä kommentti