Am viesti D35
Olin valmistautunut kilpailuun tekemällä kotiläksyt: näyttäytyi että pari joukkuetta oli jo lähdössä asteen ylivoimaisempia, mutta toisaalta ero Espoon Akillekseen olisi Finnish Springissä kurottu paremmalla virhehallinnalla. Myös pari muuta osallistujaa olivat rökittäneet minut henkilökohtaisissa kisoissa, mutta arvelin että viestissä olemme tasavahvoja. Lopulta viestin avausosuudesta tuli harvinaisen tiukka.
Otin alussa heti hyvän kirin, mikä teki kartanluvusta hieman suurpiirteisen: tähtäsin rastiympyrän suohon, vaikka itse rastipiste oli notko: onneksi kuitenkin se näkyi hyvin ylätasolle.
Viidennelle rastille edetessä huomasin olevani oletetussa kärkiletkassa: Hiidenkiertäjä löysi heti oman rastiinsa ja me muut jouduttiin korjaamaan suuntaa: onneksi tuon hajontakiven pystyi helposti paikantamaan kartalta.
1:n ja 5:n ohella 7-8 sijaitsi seuraava hajontahimmeli. Löysin omani ja olin otettu, että pääsin näyttämään Espoon Akilleksen suunnistajalle (jolla on vahvemmat kisameriitit) oman hajontani sijainnin. Onnistuin kuitenkin itse möhläämään 9:n: paikansin hiekkakuopan ja jyrkänteen, mutta koska mäki tuli nopeasti vastaan, mietin ettei vain ole kyseessä läntisempi pienempi jyrkänne. Hakeuduin täten itäiselle mäen huipulle ja lisäksi minua hämmensi rastihuipun lukuisat pienet jyrkänteet, joita ei ollut merkattu karttaan. Tässä kohtaa Espoon Akilles pääsi ohi.
Rastilla 10 monella näytti olevan jo aika sähläävä ote: itse takaletkasta huomasin rastijyrkänteen ensin, mutta en tajunnut heti, että itse rasti sijaitsee ylätasossa. Tämän jälkeen porukka lähti kiertämään suoaluetta idästä ja suunta ajautui tarpeettomasti vielä lisää itään. Itse en lukenut tuossa kohtaa lainkaan karttaa: tuossa olisi ollut mahdollisuus helposti päästä toisena vaihtoon, mutta ei. Viimeisellä rastilla oli myös HS-suunnistaja, jota en ollut lainkaan nähnyt maastossa ja sama juttu hänen perässään tulevan Järvenpään Palon suhteen (näkyi ehkä parilla ekalla rastilla). Toisin sanoen Hiidenkiertäjä tuli kirkkaana voittajana maaliin ja me muut 4 minuutin sisällä.
Toki ns puhdas suunnistus aina hivelee itsetuntoa, mutta onhan tällainen monia käänteitä sisältävä tiukempi kilpailu kuitenkin hauskempaa. Sunnuntain keskimatka osoitti, että tuossa maastossa tosiaan ei voi mennä pientä ylivauhtia vähän sinnepäin, joskin viestin rastipisteet olivat vähemmän tiukkoja.
Seuraavaksi maastoon pääsi Anna, joka suoriutui hyvin lukuunottamatta pientä hairahdusta keskittymisessä. Ankkuri-Annikan päästessä maastoon olin jo päässyt kotiin. Hänelle tuli yllätyksenä, että Anna oli odottamassa maalisuoralla: harmittaa että itseltä jäi tällainen itselleni ensimmäinen mahdollinen viestin huippuhetki kokematta. Pronssi tuli lopulta suunnistamalla: kuulemma HS-ankkuri pummasi nelosta niin pitkään, että se mahdollisti Rastihaukat ensin maaliin.
Kommentit
Lähetä kommentti